Kesämökit ovat yhä useammin kakkosasuntoja, joissa viihtyvyys ja toimivuus ovat oleellisia asioita.
– Meillä on ollut kaksi vuotta mökki Kemiön saaristossa. Rakastuimme paikkaan ja ajatuksena on viettää saarella enemmän aikaa, jopa ympäri vuoden. Täällä oli kaksi 2000-luvun alussa rakennettua pikkumökkiä, jotka jäivät käyttöön, mutta tarvitsimme isommat tilat, espoolaisperhe kertoo.
Saarella oli sähkö ja kantovesi sekä puucee keskellä metsää. Uusi vapaa-ajan asunto valmistui vuonna 2021.
– Vessa-asia on tosi tärkeä erityisesti talvella, jolloin ei ole kiva lähteä pihan perälle. Lähdimme selvittämään eri vaihtoehtoja. Tarjolla oli laadukas, polttava WC sekä vesivessa, mutta kumpikaan ei ollut oikein optimaalinen vaihtoehto meille. Normaalin vesivessan säiliön tyhjentäminen lautalla saaresta kerran vuodessa ei ole ekologista. Raita Environmentin järjestelmä kuulosti heti juuri sellaiselta, joka toimisi täällä. Se vastasi tarpeeseemme, perheenäiti sanoo.
Talo on kallion päällä ja paikka puhdistamolle löytyi helposti kallion juurelta. Talon rakentanut tiimi rakensi myös vessan ja puhdistamon. Järjestelmässä on kaksi säiliötä, joiden vaihto on helppo operaatio. Kun toinen säiliö otetaan käyttöön, ensimmäisen voi jättää maatumaan. Kun sitä taas tarvitaan, säiliön sisältö on jo puhdasta multaa. Toimimalla ohjeiden mukaisesti puhdistamo on hajuton.
Ravinteiden hyödyntäminen paikallisesti palvelee ympäristöä
Jätevesien kuljettaminen kunnalliselle jätevedenpuhdistamolle rasittaa lompakon lisäksi luontoa. Lisäksi usean mökkikunnan jätevedenpuhdistamojen kapasiteetti on mitoitettu vanhojen kuntataajamien jätevesiä varten. Kun jätevedet puhdistetaan ja liete kompostoidaan omalla tontilla, ravinteet voidaan hyödyntää paikallisesti.
– Järjestelmä on ollut nyt vuoden käytössä. Olemme yllättyneet positiivisesti miten jouhevasti kaikki, niin suunnittelu kuin rakentaminenkin, menivät. Saarielämä on ihan erilaista nyt. Vietimme vajaan vuoden 25 neliön pikkumökissä, meillä ei ollut juoksevaa vettä ja vanha huussi oli pihan perällä. Nuoriso on tottunut kaupungissa tiettyihin mukavuuksiin, mutta nyt nuoret tulevat mielellään saareen yhdessä ystäviensä kanssa. Käyttömukavuudella on iso vaikutus, mutta myös ekologialla. Kaikki hankinnat ja ratkaisut täytyy aina miettiä saaren ehdoilla. Toimivat järjestelmät nostavat myös kiinteistön arvoa, perhe summaa.